Suomen vanhempainliitto

Eväät onnistuneeseen vanhempainiltaan

Vanhempainilta on onnistuessaan antoisa kokemus sekä vanhemmille että päiväkodin henkilökunnalle. Lisäksi se on vanhemmille tilaisuus tavata muita vanhempia, kuulla kallisarvoista tietoa ryhmän sekä päiväkodin toiminnasta ja päästä itse vaikuttamaan.

Onnistunut vanhempainilta edellyttää:

  • riittävän ajoissa tapahtuvaa tiedottamista
  • hyvää suunnittelua
  • taitoa toimia aikuisten kanssa

Vanhempainillalla on aina joku tavoite. On hyvä pohtia, mihin käyttää sen ajan, jonka on vanhempien kanssa yhdessä. Vanhempainiltaa ei kannata käyttää sellaisista asioista tiedottamiseen, jotka hoituvat esimerkiksi sähköisten viestinten kautta. Vanhempainilta on hyvä foorumi yhteisistä asioista keskusteluun ja yhteisistä asioista sopimiseen.

Mikäli päiväkodissa on useampi saman ikäisten lasten ryhmä, voi pohtia näiden ryhmien yhteisen vanhempainillan järjestämistä. Silloin aiheeksi kannattaa valita kyseisen ikäluokan näkökulmasta ajankohtainen asia.

 

© Suomen Vanhempainliitto, Mariankatu 28 B 5, 00170 HELSINKI,